Polemiikki

Työmatkat - Sinne matka, missä työ

Mistä palvelut pendelöijälle?

0

Joka kolmannen työssä käyvän suomalaisen työpaikka on muualla kuin kotikunnassa, eikä loppua niin pendelöinnille kuin alueiden eriytymisellekään ole näkyvissä. Tarvitaankin suurempia kuntia, joustavampia palveluita ja uudenlaista työvoimapolitiikkaa, sanoo tutkimusjohtaja Raija Volk Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta.

Työmatkapendelöinti on erittäin merkittävä ilmiö, sillä yli 700 000 ihmisen eli lähes joka kolmannen työssä käyvän työpaikka sijaitsee eri kunnassa kuin koti. Se on muuttoliikettä voimakkaampi työmarkkinoiden sopeutumisen mekanismi. Onkin korkea aika puhua siitä, miten pendelöinti kytkeytyy ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin, kuten työmarkkinoiden toimintaan ja palvelurakenneuudistukseen. Ei pidä pitäytyä pelkästään yhdyskunta- ja ympäristöteemoissa, tutkimusjohtaja Raija Volk Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta painottaa.

PTT:n uunituore tutkimus heittää työmatkapendelöinnin faktat pöydälle. Tutkimuksen mukaan kaikilla alueilla pendelöidään, vaikka se on vilkkainta suurimmilla keskusseuduilla. Valtaosa pendelöinnistä tapahtuu asuinseutukunnan sisällä ja suuntautuu vahvasti keskukseen päin, jossa on paljon työpaikkoja. Se siis turvaa työvoiman saatavuutta.

- Hyvä esimerkki ovat perheet, jotka asettuvat puoliurbaaniin kehään Lohjalle, Kirkkonummelle ja Sipooseen. Vastaavaa löytyy Jyväskylän, Oulun ja Tampereen seuduilta, Volk sanoo.

Muita keskeisiä pendelöintiakseleita ovat viikkopendelöinti suurten keskusten välillä ja pendelöinti harvaan asutuilla alueilla, kuten Lapissa ja maaseudulla.

Päivittäinen pendelöinti pysyy yleensä alle 100-150 kilometrin. Näillä päivittäissukkuloijilla keskimääräinen työmatka on reilut kymmenen kilometriä. Pisimmät päivittäiset matkat tehdään suurten kaupunkien ympäriltä keskukseen. Lisäksi suurten kaupunkien välillä liikkujia, kuten Turusta tai Tampereelta Helsinkiin pendelöijiä, on paljon.

Verotulojen tasaustarve pysyy

Volk uskoo, että tutkimus, jonka ydinsanoma kiteytyy siihen, että pendelöinti on todella yleistä ja yleistyy edelleen, antaa paljon purtavaa politiikkakysymysten parissa askaroiville.

- On aiheellista kysyä, pitäisikö pendelöinti hyväksyä yhdyskuntasuunnittelun lähtökohdaksi ja yrittää ohjata sitä järkevästi kehittämällä nopeita ja ympäristöystävällisiä liikkumismuotoja sen sijaan, että ihmiset yritetään saada pelkästään rimpsuun väylien varrelle, Volk heittää. Hän lisää, että pendelöinti on merkittävä maaseudun väestökadon jarruttaja ja alueellisten työllisyyserojen tasaaja.

Palvelurakenneuudistuksen yhteydessä on puhuttu kuntien määrän vähentämisestä ja pyrkimyksestä omavaraisiin yksiköihin. Samalla on puhuttu verotusoikeuden siirtämisestä enenevässä määrin kuntatasolle ja valtionosuusjärjestelmän purkamista.

- Liikkuvuus ja kuntien eriytyminen asuinalueisiin ja työpaikka-alueisiin puhuu sen puolesta, että tällaiset yksiköt eivät voi olla kovin pieniä. Mutta liikkuvuus on jo niin laajaa ja alueiden eriytyminen ja erikoistuminen näyttää jatkuvan, että tuskin edes suurkunnissa päästäisiin tilanteeseen, jossa työntekijät voisivat asua ja työskennellä saman kunnan alueella. Jonkinlaiselle verotulojen tasausjärjestelmälle on siis jatkossakin tarvetta, Volk näkee.

Volkin mielestä nykyinen liikkuvuus puoltaa myös palvelujen joustavaa saamista muualtakin kuin omasta asuinkunnasta.

- Ihmisen elämänhallinta ja elämänlaatu lisääntyisivät, jos tiukka sidos omaan kuntaan höllentyisi. Jos ihminen pendelöi päivittäin Tampereen kupeesta Helsinkiin, on luontevaa, että päivähoito järjestyy kotikunnassa, mutta hammashoito ei ole ollenkaan niin yksiselitteinen asia, Volk ynnää.

Asumisvalinnat suosivat pendelöintiä

Tutkimus tuo paljon uutta tietoa siitä, millaisia pendelöijät ovat. Tyypillinen pendelöijä on korkeasti koulutettu, perheellinen, vähintään 30-vuotias ja asuu omistusasunnossa maaseutumaisessa kunnassa. Iän karttuessa pendelöintiaktiivisuus hiipuu.

- Pienten lasten vanhemmat eivät ole halukkaita muuttamaan, sillä he kiinnittyvät asuinalueeseensa elämäntilanteen kautta. Erityisesti kaupunkialueilla asuvat pendelöijät arvostavat väljää ja tasokasta asumista, elämisen laatua. Maaseudulla pendelöintipäätös liittyy enemmän olemassa oleviin työmahdollisuuksiin, Volk erittelee.

On kuitenkin harvinaista, että molemmat vanhemmat pendelöivät. Pendelöijä on yleensä mies, joka hoitaa työmatkat autolla. Jos nainenkin pendelöi, hänen työmatkansa ovat lyhyempiä verrattuna puolison matkoihin.

- Tässä on tietty ristiriita siihen keskusteluun, jota on alettu käydä työelämän ja perheen yhteensovittamisesta ja miten se voi edistää työssä pysymistä ja viihtymistä. Pendelöinti ei ainakaan helpota sitä, mutta voi olla, että kyseessä on vapaaehtoinen valinta ja asumisesta saatava hyöty määritellään pendelöinnin arvoiseksi. Toki voi olla niinkin, että uran luominen pakottaa pendelöimään, Volk pohtii.

Kotimaista vai ulkomaista liikkuvuutta?

Korkea koulutuskin edistää pendelöintiä, sillä hyvin koulutettujen työmahdollisuudet ovat rajallisemmat tietyillä alueilla. Muita tärkeitä pendelöinnin taustatekijöitä ovat työttömyyskokemus ja ammatti.

- Tutkimuksen mukaan lähimenneisyydessä työttöminä olleet käyvät asuinseutukunnan ulkopuolella työssä muuta väestöä useammin ja ovat valmiit jopa tarvittaessa muuttamaan. Yksilölliset erot ovat kuitenkin jänniä - on niitä, jotka haluavat pendelöidä ja niitä, jotka ovat jämähtäneet paikalleen. Siinä on pohdittavaa, miten heidät saataisiin aktivoitumaan, Volk toteaa.

Rakennusala on hyvä esimerkki pendelöintiherkästä alasta. Kohteet vaihtelevat, ja rakennusmiehet voivat pendelöidä kauaksikin asuinpaikkakunniltaan, esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle tai Virosta Suomeen. Tällainen rajojen yli pendelöinti voi yleistyä, sillä tulotasoero motivoi ainakin toistaiseksi.

Volk painottaa, että työvoiman niukentuessa joitakin aloja, kuten sosiaali- ja terveyssektoria, uhkaa työvoimapula.

- Työmarkkinoiden näkökulmasta suuri periaatteellinen kysymys on, missä määrin tehdään aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa ja missä määrin pyritään edistämään liikkuvuutta ja kotimaisten työvoimaresurssien käyttöä. Nykyiset kannustinjärjestelmät eivät riitä, vaan tarvitaan uudenlaisia tukimuotoja, jotta pienipalkkaisetkin voisivat pendelöidä ja osallistua työmarkkinoihin, Volk selittää.

Tällä hetkellä hoiva-alan ammattilaiset eivät juuri pendelöi, sillä he ovat kiinni perheessä ja heillä on matalat palkat.

Kannustinjärjestelmistä Volk mainitsee työsuhdeasuntojen ja työmatkakustannusten verovähennysoikeuden, jotka ovat hänestä melko tehokkaita tukimuotoja. Valtio on kuitenkin pyrkinyt karsimaan verotuet minimiin.

Tutkimus julkaistaan KAKSin tutkimusjulkaisuna.

Teksti Katja Alaja
Kuva Arto Wiikari

Artikkelit